7.2.2009
Täällä Virossa ollaan ja kärsitään vatsataudista. Ei ole tämä reissu mennyt todellakaan putkeen. Torstaina kaikki lähti menemään pieleen Latviassa, kun ennen sprinttikisaa ennen alkoi vilun väristykset, kisa menikin sitten aivan penkin alle sijoitus 22. Tauti onkin nyt jatkunut mukavasti vatsatautina. Erityisesti eilinen bussimatka oli melko kokemus vatsakipuineen, mutta siitä selvisin kuitenkin kunnialla. Nyt voin odottelen että pääsen täältä kotio.
3.2.2009
Otepää ei sitten mennyt odotusten mukaan, sijoitus 35. ja aika-ajon jälkeen piti lähteä purkamaan pettymystä 5km kisaladulle. Pettymyksen ansiosta sille päivälle tuli ainakin kunnon harjoitus, kun vedin 3x4km täysiä. Yksin ei tarvinnut treeniä tehdä, sillä seurana oli muita aika-ajoista pudonneita. Nyt täytyy sitten tavoitteet asettaa MM-kisojen jälkeisiin maailman cup kisoihin, sitä ennen on kuitenkin ohjelmassa Scandinavia Cupia Latviassa, Virossa ja Ruotsissa. Viime viikonloppuna kävin harjoitusmielessä vetäisemässä sprintti kisan Uudessa Karlebyssä, kun satoin olemaan lähimailla. Tänään pitäisi pakata kassit seuraava kisaa varten, eli huomenna olisi lähtö Baltiaan, reissun ohjelmassa on sprintti, vapaan kymppi ja pertsan kolmekymppiä.
24.1.2009
Tervehdys pitkästä aikaa täältä Otepäästä. Viimeisten uutisten jälkeen on tapahtunut kaikenlaista. Väliin on mahtunut sairastumista, toipumista, liiallista harjoittelua, sekä alakanttiin menneet kisat Keuruun scandinavia cup, jossa sijoitus oli 13. sekä sm-kisat jossa olin 4. Sm-kisojen jälkeen homma laitettiin uusiin puihin kevyellä aerobisella hankikävelyllä ja hiihdolla. Huomenna pääsenkin testaamaan miten elimistö tällä hetkellä toimii Otepään vaativalla radalla. Tunne ainakin on hyvä ensimmäistä kertaa sairauden jälkeen. Nyt keskitynkin sitten katsomaan muiden sprinttereiden kanssa Otepään normimatkan kisaa. Palailen asiaan sprintin jälkeen.
11.12.2008
Paljakan leiri oli todella onnistunut omalta kohdaltani, valitettavasti viimeisen valmistavan treenin jouduin suorittamaan yksin, sillä Kalle tunsi olonsa flunssaiseksi. Paljakka todella yllätti minut puolen metrin lumikerroksellaan, sekä vaihtelevilla laduilla. Pitkille lenkeille oli tarjolla helppoa ja vaihtelevaa latua ja koviin harjoitukseen oli tarjolla jopa yli kilometrin nousuja. Suosittelen kyseistä paikkaa myös muille. Nyt olenkin ottanut todella kevyesti täällä Jyväskylässä, pääpaino on ollut lihaksiston kuntoon laittamisessa, sillä melkoista jumia ja jäykkyyttä on havaittavissa. Huomen illalla siirrynkin sitten tuttuun lentokenttä hotelliin, josta matka jatkuu lauantai aamuna kohti sveitsiä. Itse kilpailupaikalle siirrymme sunnuntaina vasta 2 tuntia ennen kilpailua.
4.12.2008
Maailman cup saatiin avattua ja kotiin tuomisina tuli 10 pistettä, vaikka enemmänkin olisi päivän kunnolla ollut tarjolla. Aika-ajo oli omalta osaltani todella onnistunut, vaikka säikähdinkin viimeisen mäen päällä, että oli tullut hiihdettyä liian hiljaa, kun ei vielä hapottanut. Erä olikin sitten aivan liian lepsua hiihtämistä, oma itseluottamus ei varmaankaan ollut tarpeeksi kova. Onneksi kuitenkin Rukan suoritus riitti seuraavaan maailman cup joukkueeseen. Huomenna täytyykin lähteä lumen perässä valmistavalla leirille lumiseen Paljakkaan. Paljakka on tällä hetkellä olla suomen lumisinta aluetta, joten olosuhteet harjoittelulle ovat kunnossa. Myös Lassilan Kalle osallistuu leirille. Tänään vielä ohjelmassa Laajvuoren tykkiladulla kevyt aineenvaihdunnallinen tehoharjoitus VK 2x10´+ Anak. 4x4´.
23.11.2008
Vuokatissa ollaan ja odotellaan sprintti maailman cupin avausta. Takana on jo muutamat kisat Lapin lumileiriltä. Saariselällä otin osaa vain sprinttiin, jossa tuli todellakin sählättyä monella tavalla. Kisan alku meni todella sähläämiseksi unohdin jopa numeron, josta sain muistutuksen kilpailun tuomarineuvostolta. Onneksi vältyin varoitukselta, sillä se olisi muuten ollut riesana koko kauden. Neljännesvälierä tulikin sitten sählättyä ajolinjoilla ja kisa loppuikin lyhyeen. Oloksella otin osaa sekä sprinttiin että 15 km perinteisen kisaan. Sprintissä ei kyllä tullut odotetun laista tulosta, mutta onneksi se riitti Rukalle maajoukkuepaikkaan. Nyt olenkin sitten valmistautunut Rukan kisaan Levillä sekä täällä Vuokatissa. Ensi viikolla onkin tarkoitus keventää harjoitusta ja tehdä tiistaina valmistava harjoitus yhdessä Lassilan Kallen kanssa.
27.10.2008
No niin kausi on sitten avattu, vaikka viime viikkojen ongelmat sai jo miettimään avauksen siirtämistä. Onneksi kuitenkin tuli lähdettyä mukaan, vaikkei hiihto mitään hurraa huutoja saanut aikaan. Kajaanissa kuitenkin vallitsi todella hieno tunnelma ja Kajaanin keskusta oli täynnä katsojia. Omalta osaltani aika-ajo oli hivenen takkuista ja suksen kanssa oli ongelmia, lupaavaa oli kuitenkin, että neljännes välierässä toinen suksi toimi erinomaisesti, myös hiihto oli vahvemman tuntuista. Valitettavisti erässä tuli tehtyä virheitä joiden seurauksena paikka finaaleista jäi saamatta. Kisasta tuli Viron ja Venäjän välinen kamppailu, sillä kaikki jatkoon päässeet suomalaiset kokivat samankohtalon kuin allekirjoittanut. Nyt olenkin sitten siirtynyt Jyväskylään huilaamaan ja irroittautumaan hiihdosta muutavaksi päiväksi, jotta saadaan yläkerta ja elimistö valmiiksi lumileiriä varten.
18.10.2008
Tämä on taas sitä aikaa, kun tuntuu että väsyttää koko ajan. Tällä viikolla harjoittelun aiheuttama väsymys taisi mennä jo liian kovaksi, ei meinannut oikein tulla edes uni silmään. No nyt joudutaan sitten taas valmentajan kanssa tarkistamaan ohjelmaa ja suunnitelmia. Tämä viikonloppu meneekin sitten palauttelun merkeissä, jotta ensi viikolla oltaisiin taas vireissä ja saataisiin myös Kajaanin city sprintin viivalle. Täällä Vuokatissa on kyllä ollut havaittavissa samankaltaisia ongelmia myös muilla, joten en asian harjoitusväsymyksen kanssa ei olla aivan yksin. Toivottavasti ensi viikon kisa kerää paljon yleisiö Kajaanin kaduille.
9.10.2008
Harjoittelu on taas osoittanut voimansa, eli se jollain kummalla tavalla saanut sekä jalat että selän kivikovaksi. Joten tänään on edessä ansaittu lepopäivä eilisen hieronnan jälkeen. Tämä päivän ohjelmassa sitten onkin näitä pakollisia perustoimintoja kuten siivoamista ja pyykinpesua, jota niin mielettömästi rakastan :) Eilisellä rullalenkillä koinkin melkoisen yllätyksen, kun lähdin suorittamaan lämmittelyä pitkin rullarataa. Vuokatinhovilta tuleva lasku yllätti kyllä totaalisesti, sillä alhaalla ei odottanutkaan siloinen asfaltti, vaan edessä oli puolen metrin paksuinen lumipatja. Olin täysin unohtanut, että huomenna täällä avataan ulkolatu, jota varten varastoitu lumi oli levitetty. No tilanteesta selvittiin pystyssä normaalilla ulosajolla. Eli huomenna on ohjelmassa hiihtoa ulkoilmassa, toivottavasti kelit pysyvät aurinkoisina.
4.10.2008
No nyt on homma kulkenut mukavasti niin harjoittelun kun muidenkin asioiden suhteen, tosin lihakset ovat nyt melko kipeät torstaina loppuneen tehojakson jäljiltä. Vähän kyllä itseäni mietityttää nuo tuntemukset, sillä tällaisesta lihasten leposärystä en muista kärsineen aikaisemmin tehotreenien yhteydessä. Toiveissa olisi että kevyt harjoittelu hieronta auttaisivat asiaan. Tänään kuitenkin täytyy suorittaa siirtyminen kohti Vuokattia, jossa olisi tarkoitus viihtyä ainakin Kajaanin sprinttikisaan asti eli yhteensä 3 viikkoa. Tuon jakson aikana olisi tarkoitus tehdä yhteistreenejä ainakin Lassilan Kallen ja Verkaman Villen kanssa. Käykääpä myös tarkistamassa Saksalaisten kannattajieni tekemät sivut.
21.9.2008
Tauti on nyt vihdoinkin takana ja harjoittelu päässyt hyvin käyntiin. Tänään olisi ohjelmassa ensimmäinen kovempi harjoitus putkessa ja huomenna olisi tarkoitus vetäistä vähän vauhdikkaammin Vuokatin vaaraa ylös alas.
18.9.2008
Flunsaiset terveiset täältä Vuokatista. Harjoittelu lähti täällä hyvin käyntiin yhdessä Philip Furrerin kanssa uusia Karhun suksia testaten. Uudet sukset näyttävät ottaneen taas askelia eteenpäin ainakin putkiolosuhteissa, joten kaluston suhteen näyttää todella hyvälle. Hyvä harjoitusjakso kuitenkin keskeytyi, koska viime maanantaina iski päälle poskiontelutulehdus. Onneksi antibiootit ovat purreet ja näyttäisi ,että huomenna pääsen vihdoinkin taas sorvin ääreen. Sairaus kuitenkin aiheutti muutoksia tulevaan tehojaksoon eli se siirtyy viikolla eteenpäin.
6.9.2008
Tällä hetkellä saankyllä olla todella tyytyväinen, että en ole loukkaantunut. Tämän päivän Öjavarvet pyöräkisassa oli kaikki katastrofin ainekset olemassa, kun 1km ennen maalia pääjoukon kirissä syntyi todella paha kolari jonka seurauksena maalin sijasta pöyrän suuntana olikin oja. Mies säylyi tuossa rytäkässä ehjänä ja pyörässä vaurioita kärsi vain takavaihtaja ja takavanne. Sijoutukseksi uran ensimmäisessä pyöräkisassa tuli 29. sija. Viime viikonlopun ohjelmassa oli kotileiri yhdessä Kalle Lassilan ja Ville Verkaman kanssa. Viikonloppu oli todella intensiivinen, sillä ohjelmassa oli 4 kovatehoista treeniä kolmessa päivässä. Kuvamateriaalia sunnuntain sprinttitreenistä löytyy youtubesta
Huomenna onkin ohjelmassa siirtyminen kohti Vuokattia, josta oli tarkoitus aloittaa määrällisesti kova perusharjoitusjakso.
24.8.2008
Viime viikko taas kului Vuokatissa leirin merkeissä. Leirillä ohjelmassa oli suorituskyky harjoittelua ja muutama kovempi treeni maajoukkueen mukana. Ennen leiriä oli hivenen epävarma tilanteesta, koska Elokuun alun tehojakson jälkeen väsähdin todella pahasti. Sprinttikisa Vuokatin vaaran nousuun kuitenkin osoitti, että tilanne on kohtalaisen hyvä ja lihaksisto palautunut. Seuraava maininnan arvoinen tapahtuma olisi 6.9 Pyöräilykisa Kokkolassa, sen jälkeen on edessä muutto Vuokattiin. Vuokatissa olisi tarkoitus viettää syys-loka- ja marraskuu
06.06.2008
Tänään taitaa olla ensimmäinen päivä jolloin olen päässyt takaisin normaali päivärytmiin. Viime tiistaina palasin takaisin Kiinan sprintti tourilta, joten on unirytmi ollut hivenen hakusassa. Kiinan reissu meni ihan kohtuu mukavasti, tuloksena oli neljäs ja kymmenes sija. Jos olisi kyseessä kilpailukausi, niin en todellakaan olisi tyytyväinen tulokseen, sillä tuli tehtyä todella paljon virheitä ja kolareita. Perjantain kisaan olen kuitenkin tyytyväinen, sillä kolaroinnin takia parempaa ei ollut tarjolla. Lähdön kolarin seurauksena Björn Lind, Anders Högberg ja Kein Einaste pääsivät liian kauaksi jotta parempi sija olisi ollut mahdollinen. Lauantaina töpeksin taktisesti semifinaalissa, joten varmalta näyttänyt finaali paikka meni sivu suun. Reissun antina oli myös legendaariset juoksu lenkit Pajunojan Akin kanssa Taivaallisen rauhan aukiolla, Kielletyssä kaupungissa, Maon rakentamassa työntekijöiden palatsissa ja muissa pekingin nähtävyyksissä. Ei voi ainakaan sanoa että emme olisi saanut muiden turistien huomiota juoksuvaatteissamme. Hyvänä puolena tällaisessa juoksuturismissa on se, ettei tuhraannu koko päivää nähtävyyksien parissa ja kuntokin saattaa nousta. Changhunissa juoksimme läpi Kiinalaisen Lidingöloppettin reitin, joka varmasti on alkuperäistään vaativampi, sillä korkeuseroa reitiltä löytyy yli 200 metriä. Nyt on sitten aika palata normaalin harjoittelun pariin.
Juoksuturismia Pekingissä
22.5.2008
Portugalin pyöräilyleiri on onnistuneesti takana, palasin kotia keskiviikkona aamu yöstä. Kelit olivat aivan täydelliset harjoitteluun, sillä lämpitila pysyi 20 ja 25 asteen välissä, eli nesteen tarve ei kasvanut aivan päätä huimaavaksi. Kaiken kaikkiian harjoitusta kertyi mukavasti 30 tuntia 9:n päivään. Pyöräilylenkeillä tuli todella kavuttua paljon nousuja, sillä kaikki lenkkini suuntautuivat Monte Gordosta pohjoiseen, jossa nousujen korkeuserot olivat parhaimmillaan 600 metrin luokkaa. Aivan yksin ei tarvinnut lenkkejä tarvinnut tehdä, sillä alueella harjoitteli paljon pyöräilyjoukkueita joista aina välillä sai kaverin mukaan reissuun. Nyt on ohjelmassa muutama rullahiihto lenkki ennen kuin perjantaina suuntaan kohti Kiinaa, jossa on tarkoitus astua ensimmäistä kertaa oikeille suksille. China sprint tourin ohjelma koki hieman muutoksia Kiinassa vallinneiden ongelmien takia, joten meillä on ohjelmassa vain kaksi kilpailua Changbai Mountanilla. Kilpailupaikka sijaitsee Korean rajan tuntumassa 1700 metrin korkeudessa.
08.05.2008
Uusi Kausi on saatu vihdoinkin polkaistua käyntiin. Ohjelman mukaisen harjoittelun aloitin viime viikolla ja se todellakin tuntuu kropassa. Lähtötasokin tuli kestävyysominaisuuksien osalta tarkistettua viime sunnuntaina tasotestissä eikä tilanne näytä huonolta. Tosin en ole kyllä koskaan tehnyt testiä näin aikaisessa vaiheessa kautta. Viimeisen maksimi nousun suorittaminen todella vaati henkisesti paljon, kun takana ei ole yhtään maksimiharjoitusta. Valmennettavani Pajunoja Aki varmaan voi yhtyä samaan ajatukseen, sillä Aki oli myös mukana testissä ja taisi olla Aki vielä tiukemmilla kuin minä.
Omalta osaltani tämä ylimeno kausi on mennyt lähinnä gradun ja opintojen parissa, sillä tuo heinäkuun opinto uudistus synnytti minuunkin tuon hukassa olleen opiskelu motivaation. Eli tarkoitus olisi saada liikuntatieteen maisterin opinnot pakettiin Heinäkuuhun mennessä. Pitäkäähän peukkuja että homma onnistuu.
Tämä ilta onkin mennyt tässä pyörää ja varusteita pakkaillessa, sillä huomenna olisi lähtö Portugaliin Santo Antonioon, siellä harjoitusohjelmassa olisi maantiepyöräilyä ja juoksua. Portugalin jälkeen ohjelmassa onkin sitten yllättäen kauden ensimmäiset hiihtokisat, eli tarkoitus olisi lähteä Kiinan China sprint tourille.
9.4.2008
Kausi on nyt saatu vihdoinkin pakettiin, vaikka tulokset eivät olleet odotusten mukaisia. Varsinkaan loppukauden maailman cuppien osalta. Tukholman ja Lahden maailman cupissa jatkopaikat jäivät harmittavan lähelle, vain muutamien sadasosien päähän. Balsimia haavoihin kuitenkin toi Rukan SM-kisojen pronssi pariviestissä. Tuo mitali oli todellinen työ voitto, sillä kilpailuaamuna näytti jo siltä että en välttämättä pääse viivalle laisinkaan. Olo oli todella karmiva, kun kaikki röörit olivat tukossa. Hyvällä lääkityksellä sain kuitenkin röörit auki ja hiihtäminen oli mahdollista. Mitallin hinnaksi tulikin sitten poskiontelo tulehdus, tämän seurauksena väliin jäi sunnuntain 50 km hiihto. Näillä lumilla ohjelmassa on enää Nousukunto sprintti, jonka jälkeen on tarkoitus löydä yhteen kauden onnistumiset ja pettymykset.
30.1.2008
Viime viikonvaihde tuli vietettyä Scandinavia cupin parissa Latviassa ja Virossa, kun ei oma suoritus SM-kisoissa (5.sija) ei riittänyt Kanadan maailman cupiin. Valitettavasti Kanadaan lähtikin vain 3 sprintteriä, vaikka meille lupailtiin etukäteen täyttä joukkuetta. No joka tapauksessa Suomi pojat suoriutuivat siellä todella hyvin.
Oma Baltian turneeni käynnistyi lupaavasti Riikan kaupunki sprintissä. Aika-ajoissa olin 5. nopein, vaikka suksi olikin hivenen nihkeä. Seuraaviin hiitteihen onneksi saatiin lisää luistoa kovemmalla kuviolla. Erät kulkivatkin äärimmäisen hyvin, tosin radalla ohittaminen oli todella vaikeaa, sillä räntäsateen takia kapean radan reunat olivat todella hitaat. Kovavauhtisessa finaalissa saavutin neljännen sijan 3 norjalaisen takana.
Tulevien perinteisen maailman cup kisojen kannalta tärkeämmässä Joulumaen perinteisen sprintissä ei ollutkaan enää tietoa Riikan vireestä. Päivä tuntui kaikin puolin vaikealle. Aika-ajo oli todella heikko, sillä tein vielä väärän ratkaisun ja lähdin kisaan perinteisen suksella. Tuloksena oli todella heikka 23. sija. Puolivälierään valitsin vapaan suksen ja taistelinkin siinä jatkopaikasta, mutta kilpailu meni todelliseksi farsiksi, kaikki erän hiihtäjät luistelivat enemmän tai vähemmän. Tuloksena olikin neljä varoitusta, vaikka mielestäni kaikille olisi voinut varoituksen antaa. Lopputuloksena oli 20 sija.
Sunnuntain oli ohjelmassa 15 km perinteinen, jossa omat odotukseni eivät olleet äärimmäisen korkeat edellisen päivän vireen perusteella. Oma kisani olikin yksinäistä hiihtoa kahden letkan välissä. Eroa kärkeen tuli 2.20 ja sijoitukseksi 33.
11.1.2008
Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille. Tässä olisi pieni kilpailuraportti omasta uudesta vuodesta.
Tour De Ski China
1.Stage: Shangri La
Vuoden vaihde tuli vietettyä Kiinan maalla ensimmäisen kerran järjestetyssä Tour de ski Chinassa. Ohjelmassa oli 3 sprintti kisaa sekä 50km kisa. En todellakaan osannut etukäteen arvata kuinka rankka reissu tulisi olemaan. Matka alkoi 26.12 kello 13.30 Suomen aikaa Jyväskylästä. Perillä Shangri Laassa 5 lentoa myöhemmin olimme 27.12 kello 02.00 Kiinan aikaa, eli kaiken kaikkiaan matkaa tuli taitettua yli 30 tuntia. Tämän jälkeen ehdimme nukkua 6 tuntia ennen kilpailun avajaisia. Tosin nukkumisesta ei tullut omalta osalta oikein mitään, sillä 3300 metrin korkeus aiheutti päänsärkyä. Ensimmäinen osakilpailu hiihdettiin Shangri Laan jalkapallo stadionilla äärimmäisissä olosuhteissa eli lämpöä oli yli 10 astetta ja korkeus 3300 metriä merenpinnalla. Kuulemma aikaisemmin ei ole hiihtokilpailuja näin korkealla järjestetty. Näin jälkikäteen voin sanoa, ettei tuossa kisassa oikein mitään järkeä ollutkaan. Aika-ajon hiihdin todella varovasti, sillä tunsin ettei kilvan hiihto voi olla tuossa korkeudessa terveellistä. varsinkin, kun minkäänlaista aklimatisaatiota korkealle ei ole ehtinyt tapahtua. Tuloksena oli aika-ajojen 8. sija ja aivan järkyttävä päänsärky.
Puolivälierässä olo hivenen helpotti ja pystyin jo tekemään muutamia hiihtoliikkeitä, siitä pääsinkin helposti jatkoon. Välierissä vastassa oli Peter Larson ja Anders Högberg jotka pääsivät lähdöstä kärkeen allekirjoittaneen kompuroidessa. He toteuttivatkin todella hyvin suunnittelemaansa taktiikkaa ja peittivät kapealla radalla yhteistuumin ohitus yritykset. Pahoittelivat onneksi maalissa röyhkeää kiilailuaan jotain itselleni ei jäänyt kovinkaan pahaa makua suuhun vaikkei finaali paikkaa tullut. Itse B- finaalin kävin vain hiihtämässä sillä olo rupeasi olemaan jo todella pahoinvoiva. Lopputuloksena oli 6. sija.
2.Stage: Changhun
Shangri Lasta matka jatkui seuraavana päivänä Kiinan pohjois osiin Changchuniin. Tämä matka olikin jo, sitten hivenen helpompi siihen kului vain 14 tuntia. Matkustuksen jälkeisenä päivänä olimme Verkaman Villen kanssa niin väsyneitä, ettemme lähteneet hiihtämään vaan teimme palauttavan harjoituksen Hotellin juoksumatoilla ja uima-altaassa. Tourin seuraava kisa koitti 1.1 Changchunissa ja oli perinteisen sprintti. Valitettavasti myös tässä kisassa äärimmäiset olosuhteet saivat jatkoa, sillä lämpötila oli kisan alkaessa 20 astetta pakkaspuolella ja kylmeni kisan edetessä. Tässä kisassa oli itselläni jo tarkoitus hiihtää kovaa, valitettavasti unirytmi oli aivan sekaisin, jotain sain todella viritellä fiilistä päälle. Aika-ajot hiihdin puolittain unessa ja olin siinä kuitenkin viides. Puolivälierät menivät taas helposti ja elimistö tuntui jo hivenen heränneen. Välierissä kuitenkin tuli taas seinä vastaan etenemiselle. Viimeiseen isoon laskuun lähdin keulassa, mutta valitettavasti se oli taktinen virhe sillä vastatuulen ansiosta takasuoralle tultaessa ohitseni laskettiin ja joiduin tyytymään kolmanteen sijaa. Saman taktisen virheen Verkaman Ville teki toisessa välierässä. Välierät käytiin jo niin kylmässä ilmassa, että osa hiihtäjistä käytti hengityssuojaimia. Itsekin huomasin erän jälkeen että nyt ei kaikki ole hengityselimissä kohdallaan. B- Finaalia ennen sovimmekin Björn Lindin ja Verkaman kanssa että säästämme keuhkojamme ja hiihdämme radan hiljaa ja ratkaisemme sijoitukset vasta loppusuoralla. Valitettavasti erän 4 hiihtäjä nuori Kiinan poika ei ymmärtänyt sopimustamme ja vetäisi koko matkan täysiä ja voitti erän. Itse joiduin nöyrtymään loppusuoralla Verkamalla, mutta pystyin voittamaan Lindin.
3.Stage: Chanchun
Seuraava aamu kun koitti, niin huomasin edeltävän päivän kisojen aikaansaannoksen eli todella kovan kurkkukivun ja keuhkoputkien rohinan. Ohjelmassa oli sinä päivänä 50 kilometriä, eli Kiinan Vasaloppet. Teimme yhdessä Verkaman kanssa päätöksen että hiihdämme kisan hissukseen lämmittelypuvuilla, sillä molemmat olimme jo taudin kourissa. Itsekin aloitin antibiootti kuurin. Oma sijoitukseni kisassa oli 29 ja hävisin kärkeen 30 minuuttia. Matkan aikana tein lähinnä vetotöitä Elin Ekille joka taisteli naisten sarjan voitosta.
4.Stage: Xi Wu Qe
Changchunista matkamme suuntautui eksoottiseen sisä-mongoliaan, jossa oli ohjelmassa viimeinen osakilpailu vapaan tyylin sprintti tshingis-Kaanin kotikaupungissa. Matkustamisen välillä vietimme yhden yön Pekingissä. Mongoliassa meitä suomipoikia odotti mukava yllätys, sillä hotellihuoneen lämpötila oli vain muutaman asteen plussan puolella. Itselläni oli myös tauti tässä vaiheessa todella päällänsä, joten nukuin huoneessa päiväunia hengityssuojaimen kanssa täysissä toppavaatteissa. Huoneeseen tuodut sähköpatterit sauvat aikaan sen, että myös sähköt menivät hotellin siitä osasta, joten iltaa vietettiin kynttilän valossa. Onneksi kuitenkin saimme yöllä uuden lämpöisen huoneen. Seuraavana aamuna arvoin vielä mitä teen tulevan kisan kanssa sillä tauti tuntui painavan, vaikka lihaksisto olikin hyvässä vireessä. Kuitenkin Philip Furrerin esimerkki rohkaisi minut hiihtämään ainakin aika-ajot. Aika-ajot kulkivatkin kauden parasta vauhtia sillä toiseksi nopein Peter Larsson jäi 6,9 sekunnin päähän ja kolmas Fabio Pasini yli 8 sekunnin päähän. Tällaisen aika-ajon jälkeen ei sitten tullut enää mieleenkään jättää kisaa kesken. Kaikki erät kulkivatkin käsikirjoituksen mukaan finaalin loppusuoraa lukuun ottamatta, jossa koko matkan peesannut Larsson pääsi yllättämään. Tämä hyvin sujunut kisa kuitenkin toi hivenen takapakkia taudin suhteen, sillä lämpötila oli noin 15 astetta pakkasella ja ilmassa oli hienoa hiekkaa jota suomalaisen mittapuun mukainen myrskytuuli toi radan vieressä olevalta aavikolta. Paikallisten mukaan tuo tuuli oli kuulemma aivan normaali. Vielä 4 päivää kisan jälkeen keuhkoista nousi limaa jossa oli mukana todella hienoa hiekkaa. Onneksi kuitenkin oma tautini meni ohi huomattavasti nopeammin kuin monilla muilla, jotka potivat parhaimmillaan yli 40 asteen kuumetta. Reissun kovin mitattu kuume oli Philip Furrerin 41 astetta, joka toi välittömästi paikan mongolialaisessa sairaalassa.

02.12.2007
Ankaraa V#tutusta. Ei Mennyt Rukan kisa todellakaan putkeen. Tässä on mennyt yö unetkin tuohon sauvan katkeamiseen. Kaikkein pahinta tilanteessa oli, se että tunne puolivälierässä oli todella hyvä, vaikka katkenneen sauvan tilalle saatu sauva olikin 20 senttiä lyhyempi. V#tutus kasvoi vain koko ajan sitä mukaan, kun huomasin että pystyy lyömään urku auki eikä tule happoa reiteen. Rukalla kaikki tuntui olevaan kohdallaan, sitä sauvaa lukuunottamatta, suksikin oli todella täydellinen. Pettymystä onneksi helpotti Kallen hyvät hiihdot. Vuokatin valmistavien treenien perusteella kyllä tiesin, että Kallella on todellakin hyvät mahdollisuudet olla A-finaalissa. Nyt omalta osalta pitäisi selviytyä tästä pettymyksestä, sillä ensi viikolla Lapinlahdella FIS-kisoissa katsastetaan minusta, Kallesta, Jessestä ja Kustista kolme lähtijää seuraavaan maailman cupiin. Todella mukavaa päästä pitkän tauon jälkeen hiihtämään luistelukisoja.
22.11.2007
Nyt Väsyttää melko paljon. Kotiuduin vasta myöhään illalla Ensilumen leiriltä. Kaiken kaikkiaan leiri ja kisa rupeama Lapissa kesti 20 päivää. Joten väsymys johtuu niin harjoittelusta kuin pitkästä matkustamisesta. Reissun ensimmäinen kaksi viikkoa kului Saariselän lumilla, jossa tuli myös hiihdettyä ensimmäinen perinteisin sprintti. Tuloksena karkeloista oli 5. sija. Hiihto ei vielä todellakaan ollut herkkää ja helppoa. Saariselältä siirryin Länsilapin puolelle Leville ja osallistuin Oloksella kovatasoisiin FIS-kisoihin, jotka olivat myös karsinnat Rukan maailman cupiin. Oloksella meno oli jo paljon pirteämpää, vaikka alla oli paljon harjoitusta. Aika-ajossa iso mies sai ensimmäistä kertaa Ramsaun leirin jälkeen aikaiseksi nopeita liikkeitä, se toikin hyvän tuloksen eli ensimmäisen sijan. Valitettavasti kisan jatko ei mennyt päivän kunnon mukaisesti. Onnistuin myöhästymään puolivälierien lähdössä ja sieltä nousu 2. paikalle taisi syödä liikaa voimia, sillä loppusuoralla Ales Rasim tuli ohi. Hölmönä kaverina menin vielä lopettamaan hiihtämisen saman tien ja liu’uin maaliin. Tämä kesken lopettaminen maksoi minulle jatko paikan, sillä jäin vain muutaman sadasosan lucky looserin paikasta. No Rukalla täytyy olla fiksumpi ja vielä kovemmassa lyönnissä.
24.10.2007
No niin tavoite viikonlopulta täyttyi, vaikka mies oli todella väsynyt ja flekmaattinen, eli saavutin paikan kauden maailman cup avaukseen. Palautuminen ei ollutkaan ihan odotetun laista Ramsaun leirin jälkeen. No onneksi eilen viimeinen kova treeni Vuokatissa osoitti suuntaa selkeästi parempaan. Ohjelmassa ennen Dussledorfin kisaa on enää kevyttä harjoittelua ja välineiden kuntoon laittoa. Positiivista välinerintamalla on ollut koko vapaan suksikaluston uusiutuminen, eli uudet Karhut ovat toimineet, niin hyvin että viime vuoden kisaparit voi laittaa täysin syrjään. Vähimmäis tavoitteena lauantain kisassa on petrata viime vuoden sijaa 21.
14.10.2007
Ramsaun leiri on nyt saatettu kunnialla loppuun ja kaikki meni aivan suunnitelmien mukaan. Alku leiri oli tarkoituksella vähän kevyempi lääkekuurin ja taudista toipumisen takia. Kaiken kaikkiaan 12 päivän leiriin mahtui 4 kova tehoisempaa harjoitusta normaalin perusharjoittelun lisäksi. Kelien puolesta leiri oli täydellinen sillä vain yhtenä päivänä joiduin lyhentämään harjoitusta sään seurauksena. Taivaalta satoi silloin vettä oikein urakalla lämpö oli yhdessä asteessa. Vaatteet kastuivat läpimäräksi jo ensimmäisen viiden minuutin aikana, joten ei ollut järkevää palelluttaa itseään reilua tuntia enempää. Nyt ohjelmassa olisi leiristä palautuminen ja siirtyminen Vuokattiin, jossa on kauden ensimmäinen kisa, jossa ratkotaan Dusseldorfin maailman cupiin lähtijät.

Nopeusharjoitus Lassilan Kallen kanssa.
29.9.2007
Poskiontelotulehdus vaivaa, saa nähdä miten tästä elvytään ennen Ramsaun leiriä, toivottavasti anbiootit tehoavat. Toivotaan myös ettei tauti tarttunut Verkaman Villeen ja Lassilan Kalleen, kun he yöpyivät luonani.
15.9.2007
Harjoituskauden toinen leiri Vuokatissa on nyt takana. Valitettavasti en pystynyt aivan pitämään ohjelmasta kiinni, sillä leirin alkuvaiheessa olin melko väsynyt, joten jouduin hivenen himmaamaan leirin alkuvaiheessa. Onneksi kuitenkin pystyin suorittamaan kovemmat harjoitukset suhteellisen virkeänä. Harjoitusmääräkin oli lopulta aivan kohtuullinen 21 tuntia kuudessa päivässä. Leirin ohjelmassa oli myös uusien vapaan suksien testausta ja ainakin tuon testauksen pohjalta voi olla tyytyväinen, että Karhun sukseen tehdyt muutokset ovat kehittäneet suksea eteenpäin. Uusi pohjamateriaali tuntui selkeästi herkemmältä ja uusi runko tuntui toimivan erinomaisesti ylämäkeen.
28.8.2007
Kova harjoittelu on jo jatkunut hyvän matkaa. Viime viikolla ohjelmassa oli Leiri Jämillä Kalle Lassilan ja Kuisma Taipaleen kanssa. Lisäksi viikonloppuna tein kovan tehoharjoituksen rullilla vaaruvuoren nousuun. Tätä mahtavaa nousua on tarkoitus hyödyntää syksyn mittaan enemmänkin. Suosittelen lämpimästi kaikille jyväskylän alueella asuville. Nousun speksit ovat seuraavat: korkeusero n. 100m, pituus n. 1,5km.
20.8.2007
Viime Viikonlopun vietin FSS:n kutsumana Ahvenenmaalla, jossa ohjelmassa oli kaksi rullakisaa. Perjantai-iltana enen kilpailuja pääsimme vesiurheilemaan eräänlaisella ilmaan nousevalla renkaalla. Illan korkein lento nousi yli viiden metrin vauhdin ollessa 25 solmua, joten ei ollut ihme, että porukalla vähän puntti tutisi ennen suoritusta.
Lauantain kisa ei omalta osaltani mennyt aivan putkeen. Juoksu osuudella olin todella huono, erityisesti viimeinen 1,5 kilometrin kierros oli todella takkuista. Huono juoksu-osuus taas toi huonon lähtöpaikan hiihtoon. Hounolta paikalta aloitin yli innokkaasti nousten heti alkuun porukan kärkeen. Parhaimmillaan olimme karussa kolmestaan Sam Sundbergin ja Matias Stra
